Kaadot - Karjala 2004

KARHUJAHTI KARJALASSA

Eli kertomus siitä, miten kontiolle kävi Karjalan korvessa.
Jahtia muistellut: Matti Muukkonen

On jo muutama päivä tarvottu näitä karjalankunnaita itsekkäitä, mietitty karhujen kujeita mutkikkaita...Kovin on vierasta Venäjän pojille aikaiset ylösnousut, varsinkin kun pitäis löytää karhu ja vielä melko pimiässä. Eivät oikein ymmärrä, että autoissa on valot ja aamun sarasteeseen mennessä saatetaan joutua koluamaan monta märkää riistapellon persettä. Tiet ovat huonoja ja matkaa kertyy kymmeniä kilometrejä ja ajoaikaa useita tunteja.

Aamun sarasteessa sovittiin, että aloitetaan karhun etsintä kahdella koiralla, eri suunnilta. Koirista Raiku ja Rosa saivat työvuoron. Minä kokemattomampana lähdin Rosan kanssa ja Raiku KaiMatin kanssa

Ensimmäiset kaksi peltoa menee, eikä merkkausta Rosalla karhulle kuulu. Raikulla syvemmällä metsässä on sama juttu: ei merkin merkkiä.

Lähdemme Rosan kanssa katsomaan yhden salaa tehdyn pellon, joka ainakin päälisin puolin oli yllätys paikallisille. (Joskin löysimme niitä ns. yllätyspeltoja useita retken aikana.) Etenemme täysin äänettömästi, niin kuin pitääkin. Kasteessa ei erotu yöllisen kävijän jättämiä merkkejä.

Rosa kuitenkin vetää itsekkäästi kohti alaspäin viettävää loivaa rinnettä. Ohitamme karhun tekemän viikon vanhan makuukuopan. Nyt alkaa kihelmöidä. Koira vetää varmasti suon reunaan. Venäläinen opas seuraa touhujamme muutaman kymmenen metrin päästä Kalasnikov kourassaan.

Yritän löytää koiran nenän alta edes jotakin painaumaa, jotta saisin tiedon kulkijasta. Mutta maa on liian kova. Sanon Rosalle hiljaa, että mennäänpä hakemaan toisesta paikasta, sillä aikaa ei liiemmin ole ennen kuin aurinko hävittää hajut. Rosa pötkähtää pitkälleen eikä suostu liikkumaan, nostaa nokan kohti tuulta.

Tilanne on minulle uusi, enhän ollut monesti liikkeellä yksin oman, narulla ohjattavan koiran kanssa. Tempaisen narusta ja toistan siirtosuunnitelman koiralle. Rosa siirtyy pari metriä ja pötkähtää taas pitkälleen kuono kohti suon takusta. No nyt minäkin herään, soitto KaiMatille: - Mitä teen? -Tarkista, että gepsi on päällä ja laske Rosa irti, meillä on kans homma vielä kesken.
****************************************************************
Raikulla oli tosiaan ollut sillä aikaa puuhaa. Raikua oli onnistanut vasta kolmannessa pellossa, mutta liike oli ollut sen verta rajua, että linkku auki heti. Kello näyttää vähä vaille seitsemän. Raiku häviää kuono maassa Karjalan korpeen ja alkaa kiusallisen jännittävä odotus: Onko karhu lähellä vai pötkinyt aamun tunteina Suomeen? Miten käy jos karhu menee läheiseen jokeen? Joka päässä käy hirmu sipinä, eikä aamun kosteutta enää huomaa. Kello 7.00 koiralla on etenemisnopeus gps,n mukaan 15 – 20 km / h. Saamari menee kohti jokea! 7.10 on joella. Voi ...tu! Eikä mitä, yli mentiin että huiskahti. Hyvä.
Ilon ja pettymyksen purkaukset seuraavat toisiaan. Nyt Raiku meni metsäautotielle ja lopetti. . . ei sittenkään, yli on ja homma jatkuu. Gepsillä paikka ja autolla perään. .
Raiku on edennyt jo kilometrien päähän. Taas se on metsäautotiellä. Paikkatieto koneelle ja hiljalleen perään. Kello näyttää 7.30 ja matkaa on kertynyt kutakuinkin 8 km. Nyt on tarkistettava Jääkärillä jälki, että ollaan varmasti oikeassa. Onhan Rosakin omalla suunnallaan mitä ilmeisimmin ollut jo irti jo jonkun aikaa, eikä uutta tietoa ole tullut.
Oikeassa ollaan, sillä karhun jälkikin löytyy tieltä, n. 13 cm. Gepsillä uusi paikka: koira on taas ylittänyt tien ja sisämaahan päin menossa.

Soitto 7.45 Raikulle vahvistaa karhun löytyneen. Jännityksen ja kihelmöinnin piti laueta, mutta mitä vielä. Nyt alkoi jahti.

****************************************************************

Sillä aikaa kun Raiku, KaiMatti ja Jääkäri juoksentelevat tahoillaan karhujen perässä, aukaisen Rosan linkun. Enpä ole koskaan nähnyt sitä nopeutta, jolla koira häviää suon yli. Minuutti, kaksi....nyt räsähti haukku noin 400 metrin päässä. Yes, Yes! Mitä v….a: 20 metriä selän takana lonksahtaa Kalasnikov äänekkäästi. Metsä rytisee ja koiran suu menee suppuun.

Otan gepsillä suunnan ja nyt mennään kohti samoja seutuja, jossa KaiMatilla on tilanne kesken. Lähden kohti autoa, koska koira eteni maantien yli. En puhu naapurille sanaakaan, vinkkaan vain perääni. Haluan tarkistaa maantien reunasta kumman koira löysi, hirven vai karhun. Jännitystä ja harmitusta riittää niin paljon, ettei sitä hevin ymmärrä. S…na noi Kalasnikovit, kuka s….na sen on edes keksiny.

Pettymys purkautuu kun maantieltä löytyy hirvenjälki. Hirvi tekee lenkin maantien takana ja Rosa perässä. Toinen maantien ylitys ei mennyt hirveltä yhtä mallikkaasti, lennokkaasti kylläkin. Kova vauhti ja kuperkeikka keskelle tietä. Sorkkien ja sarvien jäljet asfaltissa kertovat vauhdista ja kuperkeikasta.

Otan Rosan kiinni seuraavan metsätien ylityksestä. Matkaa oli kertynyt 5 km, eikä yhtään pysähdystä hirveltä maantietä lukuun ottamatta. Taitaa olla sudet tuttuja tälle menijälle?

Kello on 7.45 puhelimeni pirahtaa ilouutisen merkiksi ja Kaimatti ilmoittaa: Raikulla on karhu haukussa.

****************************************************************

Kovasti oli Raikun seuraama karhu kulkenut pellonreunasta ennen kuin uskalsi paneutua päivälevolle. Oliko pellossa hajuja edellisen aamun tarkistuskäynnistä? Vai ymmärsikö kontio, että huomenna voi olla edessä viimeinen koitos, jos ei sotke jälkiään kunnolla. Yöllä nallella oli epämukava olo, kylkeä piti kääntää monesti. Mistä sekin uni tuli siitä pitkästä retkestä länteen, jolloin harmaa suden näköinen otus metelöitti niin, että oli tultava kauas itään omille synnyinmaille ennen kuin rietas jäi jonkinlaiselle ihmisen tekemälle kulkuesteelle.

Aurinko paistaa jo mukavasti ja karhu kääntää kuononsa tulojäljilleen ja nukahtaa. Kontion painajaisuni alkaa kohta uudestaan. Mutta nyt se tuntuu luonnottoman todelliselta, jotenkin voimakkaammalta. Matka, joen ja metsäautotien ylitykset, harhautukset, kaikki. Eivät auttaneet jälkien sotkemiset, vaan karhun aavistukset kävivät toteen. Jotenkin tämä kerta tuntui heti erilaiselta. Olikohan unen häiritsijä tullut unesta ulos? Kyllä sen karhu kohta huomaa, että nyt painajainen ei olekaan pelkkää unta, vaan muuttuu päivän mittaan todeksi.

Hyvinkin 10 kilometrin matkan oli karhu tehnyt tepposiaan Raikulle. Mutta Raiku nautti jokaisesta hetkestä, jokaisesta yrityksestä, jonka karhu oli tehnyt eksyttääkseen hänet. Raiku tiesi, että pieneenkään yliarvioitiin ei ole varaa. Tässä oli mennyt jo monta päivää ilman karhuhaukkua, ja piti vielä olla se mäyräkin siellä pellon reunassa. Raiku tunsi miesten ja isännän olemuksesta aamulla, että nyt oli onnistuttava, jos koskaan, tai taas joutuis sinne rytkyttävään autonperään ties moneksiko päiväksi.

Nyt ei ajatuksia muulle, haju tuntuu voimistuvan. Raiku tietää jo missä karhu lepäilee ja aloittaa haukun hieman kauempaa selvittääkseen, minkä luontoinen on tämänkertainen vastustaja.
***************************************************************
Haukku pyörii suolla, kulkeutuu pitkin metsäautotien vartta. Vuoroin tutkaillaan gepsillä, vuoroin tutkalla, välillä tullaan jo kuulomatkalle. Passipaikat jaetaan moneen kertaan, mutta tämä karhu on saanut kyytiä koiralta aiemminkin. Se tietää, että väsy tulee häiritsijälle ennen pitkää, kun vaan jaksaa olla liikkeessä. Välillä kantautuu karhun korviin sellaisia ääniä, että nyt on paras vaihtaa maisemaa. Ihmiset pulisevat jotain toisilleen ja auton ääneen sekoittuu muitakin outoja asioita.
***************************************************************
Olemme ajaneet Vaskan ja KaiMatin ohjeiden mukaan metsäautotienvarteen ja päässeet mukaan jahtiin. Soitto KaiMatille kertoo, että karhu lähestyy meitä. Sammutan auton ja jakaudumme hiljaa pitkin metsäautotienvartta. Nyt kuulen haukun, joka tuntuu lähestyvän koko ajan.

Odotus laukeaa, kun rajan suunnasta kuuluu naisäänen huuto johon mies vastaa. Molemmat sienestäjät säikähtävät lähestyvää haukkua ja pulinasta ja huudoista päätellen meidän jahti tuntuu päättyvän tähän. Haukku lakkaa. Otan Kaimattiin yhteyden, hän toteaa karhun menneen itään ja koira häipyy gepsin ja tutkan kuulumattomiin.

Paikalliset oppaat, Vaska ja Sergei tietävät, että samaan suuntaan menee vanha metsäautotien pohja. Ukot kyytiin ja perään. Voi p..ska: kilometrin päähän polulle on kaadettu iso sorakasa, jolle olisi käyttöä jossain muulla ollut enemmän. Hyppään ulos autosta ja tutkin tien ympäristön. Lyön kirveen ja sahan kavereille kouraan ja sanon että tosta kautta kierretään. 10 minuutissa ohitamme paikan. . . ja kohta olemme niin pehmeässä paikassa, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää paluu takaisin.

Nopea neuvonpito ja meidän tehtäväksi jää tehdä 30 km lenkki eteen. Toinen ajoneuvoista jää sivuvarmistukseen, jos karhu pyörtää takaisin.
KaiMatti ottaa Jääkärin, Crazy Bogin, niin kuin Liettualainen jahtikaverimme Virgis Jääkärin nimeää ja lähtee tekemään jälkeä korpeen. Suuntana toistakymmenen kilometrin päässä olevaa pikkukylää, että Raiku saadaan pois, sekä - jos hyvä tuuri käy - laskee Jääkärin haukulle. Kello on jo 12.30. Raikulla on kuumana päivänä jäljityksineen työskentelyaikaa kulunut jo yli 5 tuntia ja matkaa kertynyt jo noin 30 km.

KaiMatti ottaa kevyimmän aseen 308, johon löytyy vaivaiset 3 panosta. "Hullu!"
***************************************************************
Karhu on huomannut jo hyvän aikaa aikaisemmin, että tämänkertainen vastus on erilainen. Oikeastaan se ei ole kontiolle vihainen, paitsi silloin kun se tulee liian lähelle ja nalle antaa sille vähän kyytiä. Otus haukkuu rauhoittavalla äänellä, ihan niin kuin se haluaisi kertoa niistä monista aikaisemmista tapaamistaan karhuista. Mutta nuo muut äänet saavat karhun valpastumaan, niinpä se ottaa pitkät ritolat, noin 10 km keskelle korpea tuttuihin taimikoihin, missä sitä ei oltu koskaan häiritty.
Karhu pysähtyy korpeen vetääkseen henkeä. Se huomaa jotakin erikoista tapahtuvan ruumiissaan ottaessaan juoksu askelia kohti jokea, juomapaikkaa. Jäsenet tuntutuvat puutuvan täysin eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Kontio kuulee, kuinka sitä seuraava Raiku lähestyy. Raiku lähestyy varoen pysähtynyttä karhua ja aloittaa rauhoittavan, melkein karhua unettavan haukun. Karhu päättää siirtyä vähän. Mutta Raikun liikkeet ympärillä, kiihtyvä haukku ja jäsenten puutuminen pitääkin sen aloillaan.
****************************************************************’
KaiMatti on edennyt jo hyvän matkaa ja saa 13.15 tutkahavainnon. Hän päättää seurata Raikua ja 13.30 siirtyvä haukku onkin jo kuuluvissa. Jääkäri ei meinaa pysyä nahoissaan, sillä se on ollut niin monta kertaa aiemmin samassa tilanteessa.

Raikun haukku vetää, Jääkäri vetää ja henkeä ahistaa, ei oo KaiMatilla helppoa. Karhu on saapunut sille tutulle alueelle ja jää kuuntelemaan Raikun asiointia. Kello käy jo yli 14.00 ja pimeään on aikaa muutama tunti. KaiMatti tietää, että nyt on paljon pelissä: vietetäänkö pyssy selässä yö karjalan metissä vai otetaanko napsut karhulle. Se ainakin on varma, että karhua ”hapottaa” jo pahasti ja Jääkäri ei tule luovuttamaan helpolla, jos sen saa laskettua haukulle. Vesistö, joen mutkat ja leveys, kalvaa KaiMatin mieltä. Kello on 14.40 kun ollaan lähellä, 800 metriä, kertoo gps. KaiMatti yrittää soittaa ja selvittä tilanteen, mutta puhelimet pysyvät mykkänä. On selvittävä yksin.

Nyt on pakko laskea Jääkäri irti tai se vetää nahkoineen KaiMatin haukulle ja turvallaan ollessa on aika mahoton ampua . Vaikka eniten siellä korvessa turvallaan ollessa on laukauksia ammuttukin, vieläpä hyvällä menestyksellä. . . aikoinaan.

Karhu pyörähtää salamana ympäri kuullessaan lähestyvän kauhean kälinän ja vilkaisee Raikua, joka kiihdyttää heti haukkuaan ja valmistautuu siihen mikä väistämättä on edessä. Jääkäri kälisee ja saavuttaa karhun ja Raikun. Karhu unohtaa puutuneet jäsenet ja säntää vauhtiin niin kuin hauki matalasta. Ja kaksi elämänsä tunnossa ja kunnossa olevaa koiraa perässä, nyt ei katsota tuulta eikä suuntaa.

KaiMatti kokeilee korkealta paikalta gepsiä ja saakin paikan ja nopeuden molemmille koirille. Raikulle huikeasti yli 20 km tunnissa ja Jääkäri hiukan hitaammin perässä. 5-6 kilometrin lenkki ei kestä kauan ja karhu jumiutuu paikalleen. Karjalan korpi soi kaunista ja äänekästä haukkua. KaiMatin jalka nousee ripeästi. Tuuli on hyvältä suunnalta.

Karhu on uudesta tuttavuudesta Jääkäriin hämillään. Se päättää palata äskeiselle lähtöpaikalle turvalliseen harvaan taimikkoon ja tehdä siellä selvää uudesta kiusaajastaan. Jääkäri pyörii taukoamatta ympäri karhua. Välillä liian lähellä ja karhu yrittää kiinni. Jääkärin kälinä yltyy aina kun karhu hyökkää.

Raiku haukkuu 5 - 10 metristä, sillä mitä turhaa mennä lähemmäksi, turpaan tulee kuitenkin. Raiku on tiennyt koko ajan isäntänsä lähestyvän ja kiihdyttää haukkuaan samalla ilmaa haistellen: mistä isäntä lähestyy? Lopulta Raiku tuntee sieraimissaan tutun hajun ja kiihdyttää haukkuaan saadakseen karhulta huomiota kenties viimeisen kerran.

KaiMatti lähestyy karhuhaukkua ties monenneko kerran. Koirien äänestä hän kuulee mitä paikalla tapahtuu. KaiMatilla on aina jahdissa mukana vyölaukku jossa on kaikki tarpeellinen: puukko, ensiaputarpeet, suklaata jne. Videokamera hänellä on jo kädessä, vyölaukun hän kääntää taakse ja vetää tuppiroskan vähän löysemmälle. Hitaasti hiipiessään hän muistaa, että hänellä on vain kolme patruunaa ja 308. Ei siis mikään karhunkaatoon tarkoitettu puskapyssy. KaiMatti muistaa hyvin edellissyksyn karhuhaavakon hyökkäyksen, joka sitten onneksi kaatui tarkkaan otsalaukaukseen 3 metristä.
**************************************************************
KaiMatin lähdettyä haukun perään me muut kierrämme ympäri korpea monelta suunnalta. Yritämme kuulostella haukkua, sitä kuitenkaan kuulematta. Kokeilen gepsiä, ei auta. Päätämme ajaa autoilla kevään karhujahdin kävelyretkellä tutuksi tullutta tienpohjaa niin syvälle länteen kuin pääsisemme. Kello 15.25 radiopuhelin räsähtää kerran, kuulen KaiMatin äänen, että karhua on ammuttu. Huolestun koska en saa uutta yhteyttä ja kiroan samalla, että tuli mies laskettua yksin metsään vähillä eväillä. Mistä aloitamme etsinnän? Parin tunnin kuluttua on täys pimeää. Venäläiset posmottavat jotakin radiopuhelimissa. Sergei on kuullut laukaukset, 3, ja on menossa laukauksien suuntaan Rosa mukanaan.
****************************************************************
KaiMattia kihelmöi yksin korvessa, omat koirat haukkuvat karhua, mutta täälläänen vieras pyssy. Raiku on jo ilmoittanut haukullaan karhun suunnan itseensä. Männyn taimien välissä vilahtaa jotakin värikästä. Raiku on tuossa ja KaiMatin on siirryttävä vähän matkaa. 70 metrin päässä Jääkäri näkyy vasemmalla. Jääkärikin on huomannut isäntänsä ja käy aggressiivisemmaksi.

Karhu luimistelee ja ihmettelee uutta tuoksua, joka on kantautunut sen tähän saakka pelastaneeseen nenään. Mutta se ei saa vielä selvää koirien tuoman ahdingon takia suunnasta ja aiheuttajasta. Liikkuiko tuolla joku? Karhu yrittää tuijottaa taimikon sekaan.

KaiMatti näkee pienten mäntyjen lomasta jotain tummaa. Hän laskee käynnissä olevan videon mättäälle, nostaa aseen, pyyhkäisee huomaamattomalla liikkeellä tähtäyssilmäänsä, mutta se ei tee kiikarin piirtämää kuvaa paljon selvemmäksi. Kiikarissa näkyy karhun pää, korvat. Pistävä silmä tuntuu katsovan suoraan kiikarin linssiin, onko se huomannut minut? Kohta tullaan. KaiMatti vetäisee vielä kerran ilmaa sisään, huomaa että karhun ja hänen välissään on risuja. Pamahtaa laukaus, niin pieneen puiden väliin, että se olisi monelta jäänyt ampumatta risujen takia.

Saman tien kontioon sattuu, niin että sen on pakko kiljaista. - Se oli varmasti tuo kälättäjä. Nyt tuli lähtö kälättäjälle! Karhu karjaisee ja lähtee purkamaan kiukkuaan lähellä olevan Jääkärin kimppuun. Jääkäri kälättää ja pinkoo rinkiä ympäri männikköä ja karhu perässä. Raiku siirtyy laukauksen kuultuaan vähän sivulle, koska hän tietää, että sen saa mitä tilaa. Karhu tutkailee nyt ympäristöä koirista välittämättä. Mutta sitten kipu häipyy ja karhun jäsenet ovat jäykkänä. Se asettuu paikalleen ja ihmettelee poskeen ja hartiaan tullutta polttavaa haavaa. Se alkaa epäillä ettei se ollutkaan tuo kälättäjä, vaan se tuoksu jonka hän haistoi vähän ennen kuin kipu iski.

Karhu jumiutuu paikalleen ja Raiku yhtyy haukkuun. Nyt KaiMatti näkee jo selvemmin karhun ja lähettää toisen laukauksen kohti kontiota. Karhu putoaa ja erämaa raikuu Raikun ja Jääkärin haukusta. KaiMatti nostaa videokameran ja jatkaa kuvaamista, lataa kuitenkin aseen, kun huomaa, että karhun suu käy ja se yrittää tavoitella Jääkäriä suuhunsa. Nyt Karjalan korvesta kuluu suomalaisen rajakurvarin huuto: ”Jääkäri s….na, irti”, koiran menettämisen pelossa. KaiMatti komentaa koirat kauemmaksi ja ampuu 3.n patruunansa.

Viimein kontio menettää tajuntansa ja tilalle tulevat unenomaiset vaellukset, joita se on elämänsä aikana tehnyt. Se hirvipaisti, joka niin meheväksi kypsyi suomättään uumenissa, hunajainen mehiläispesä, vasta valmistuvat kaurapellot. Kontio raottaa silmäänsä ja näkee siitä laskevan auringon viime säteet. Kaikki kipu on poissa ja karhu lähtee vaeltamaan unissaan kohti laskevaa aurinkoa.

Kello on 15.15, Raikulla takana yhteensä 40-50 kilometriä mahtavaa työskentelyä. KaiMatti yrittää ottaa yhteyttä muihin. . . ei kuulu vastausta radiossa, eikä kenttiä puhelimessa. Gps näyttää etäisyyttä lähimpään metsäautotienmutkaan metrilleen 6 km. Mutta nyt ei kiirettä enää ole. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti lähteä tunti sitten kohti Suomea, jotta ehdittäisiin raja-aseman aukioloaikana rajalle. Nyt suunta lähimmälle mäelle ja korkeimpaan mäntyyn yrittämään sieltä yhteyttä kavereihin ja tilaamaan kantoapua.