|
|
2.6.2011 Kymenläänin kennelpiiri myönsi kisojen järjestämisoikeuden Kymenläänin hirvikoirayhdistykselle. 10.7. Sovittu yhteistyöstä Tykkimäki Campingin kanssa ja kisakeskukseksi ja majoituspaikaksi Tykkimäen leirintäalue. 5.8. Pääyhteistyökumppanit kennelin mestaruuskisalle: Sako, Ultrapoint ja Urheilukoskimies Sovittu että kilpailun pääpalkintoina ovat Tikka metsästyskivääri ja Ultrapoint koiratutkajärjestelmä. 8.8 Sovittu yhteistyöstä Suomen Jahtimatkat Oy:n kanssa. Kisan arpajaisten palkinnoksi Jahtimatkat ja Karhunkaatajan kennel tarjoaa villisikajahtimatkan Viroon. 9.9 Aristo Group tukee kaikkia kisaan osallistuvia koiria erityisesti metsästyskoirille suunnitellulla koiranruualla.
11.9. Kisapaikalla tunnelma tiivistyy ja ilta pimenee, neljän koiran tulosten puuttuessa vielä taululta. Tarkkaan tutkien Karhunkaatajan Jimin tulosta lienee vaikea ylittää. Pisteet lienevät lähempänä sataa kuin yhdeksääkymmentä.
Päivä on sujunut vauhdikkaasti. Liikunnanhaluisia hirviä on tulosten perusteella osunut useammallekin ryhmälle. Erkalle matkaa on kertynyt 18,5 kilometriä. Muille hieman vähemmän. Koiria lähti matkaan 14, joista vain kahdella ei ole todettua hirvityöskentelyä. Maastomestarit olivat onnistuneet työssään vielä kun olisivat köyttäneet hirvet kiinni. Myös sää oli ykkösluokkaa.
Palkintopöydällä odottavat pääpalkintoina Tikka T3 kivääri ja Ultrapointin tutka, sekä muina palkintoina mm. kirkas otsalamppu yömyöhään koiraansa huhuilevalle koiranohjaajalle, palkintotauluja, sekä säkilliset Rekku koiranruokaa kaikille osallistuneille koirille.
Ja sitten palkintojen jakoon.
Palkinnot jaettu ja kisapaikka hiljenee.
Karhunkaatajan kennel kiittää niin maastot luovuttaneita seuroja, maasto-oppaita, tuomareita kuin tukijoitakin.
|
| Matti Myllynen | +358(0)40 5081693 | matti@karhunkaatajan.com | Rastaankatu 13 53850 Lappeenranta Finland Kaakon Nettipalvelu |