Pennut - R-pentue - Karhunkaatajan Rocky

ROCKYN HIRVIJAHTI
Kertojana Kari Kemppinen

Tämä on kertomus eräästä parhaimmista jahtireissuistani koirani Karhunkaatajan Rockyn kanssa.
Työpaikalla oli ollut työkaverin kanssa puhetta siitä, ettei koko syksyssä oikein ole saanut hirvenhaukkua seurani mailla aikaan. Koira kyllä löytää hirviä, ne vaan eivät jää omalle maalle haukkuun vaan karkaavat vieraan seuran maille. Työkaverini ystävällisesti esitti kutsun saapua jonain sopivana päivänä heidän jahtiseurueensa maille metsälle. Heillä oli ollut hyviä haukkuja ja hirviäkin pitäisi olla. Otin kutsun tyytyväisenä vastaan ja sovimme kummallekin sopivan päivän, joka oli 18.11.2005.

Kaikki mahdollinen pakattuna Nissaniin suuntaan Pohja-Lankilan tietä kohti Ahjärveä. Ja jos jotain unohtui, kai sitä joku lähtee tuomaan. Päästyäni Matti K:n pihaan toivottavat kaksi pohjanpystykorvaa minut tervetulleeksi pienellä haukkusarjalla. Auto parkkiin ja lastaamme Matin tavarat kyytiin. Onhan Matilla mukana myös kivääri, joten luotto on ainakin kohdallaan.

Pikaisen jälkien ja tuulen suunnan tarkastelun jälkeen jätämme auton lyhyen matkan päähän Matin kotitalosta. Kiväärit olalle ja Rocky-koira ulos autosta sekä pieni virittely, jotta saan gps:n koiralle paikalleen. Koira vetää ensimmäiset lenkit pellolla ja lähdemme kulkemaan pitkin peltotietä, joka muuttuu pian kuusimetsäksi. Kuljemme järven rannan sivuitse ja koira on jo edessä näkyvän pellon kulmassa menossa kohti metsää. Odottelemme hetkisen antaaksemme koiran hakea maastoa rauhassa. Matti kertoo kyseisen pellon olevan hyvän passipaikan ja totean itsekin vanhojen hirvenjälkien perusteella näin varmaan olevan.

Kuljemme pienen matkan rauhalliseen tahtiin kunnes koira ottaa yhteyttä ennen seuraavaa kärrypolkua. Olin pitänyt gps:ssa koiralla paikannusta määräajoin, jotta tiedän suurin piirtein missä koira on käynyt. Jatkamme samaan suuntaan kärrypolun ylitse ja koira alkaa piehtaroimaan, että heinikko pölisee. Ei ole koiralle mitään uutta käytöstä, kai pyrkii peittämään omaa hajuaan. Seuraavaksi Rocky laukkaa täyttä vauhtia kohti Mattia iloisesti hypähdellen. Ihmettelen kyllä tuota, en ollut aikaisemmin nähnyt jahtitilanteessa. Sitten täyttä vauhtia jotain jäljittäen kohti tuntematonta.

Jäämme paikalleen kuuntelemaan, alkaisiko haukku vai ei. Tuuli on melko kova ja haittaa kuulostelua. Koiran oltua poissa viisi minuuttia, Matti sanoo jonkun haukkuvan. Alan itsekin kuuntelemaan ja kyllä siellä koira haukkuu. Vielä soitto koiralle, jotta saadaan varmuus, että on oma koira. Kyllä mikrofonista kuuluu tiukkaa löytöhaukkua. Kello on 9:13. Tarkastan vielä gps:tä löytömatkan, näyttää 500 m ja laitan löytöpaikan reittipisteen laitteen muistiin. Nyt ei ole enää kiire mihinkään. Päätämme, että antaa koiran haukkua vähintään se tunti ennen kuin pyritään haukulle. Nyt on aikaa tutkia myös maastoa, jossa koira oli piehtaroinut. Siinähän on selvä hirven makuu.

Yhdessä päätetään, että Matti saa pyrkiä haukulle ja minä jään tuulen alapuolelle passiin, Matti kun tuntee paikallisena maaston minua paremmin. Olen vain 1:100 000 gps- kartan varassa. Kyllä tuollakin pärjää, kun näkee järvet, tiet ja pellot yms. suurimmat maaston muodot ja mikä tärkeintä koiran paikan. Näytän kännykän ruudulta Matille vielä ennen lähtöä autolle, missä tarkalleen koira ja toivottavasti hirvi on. Jos hirvi karkkoaa, sovimme, että ilmoitan puhelimitse.

Matin lähtiessä kiertämään auton kanssa sivutuuleen siirryn passiin järven poukamaan noin 250 m päähän haukusta. Tähänkään paikkaan ei haukku kuulu kunnolla tuulen ja suoraan edessä olevan mäen harjanteen takia. Suoraan tuulen alta ei voinut maaston huonouden takia haukkua lähestyä, emmekä halunneet hirven karkottuvan seuraavan tien yli.

Matti soittaa puolen tunnin päästä, että onko siirtynyt, kun ei haukku kuulu. Nopea tarkastus, haukkuu edelleen samassa paikassa. Välitän tiedon Matille. Katson välillä kännykän kelloa ja odotan hirven tuloa järven päähän. Hetken päästä Matti ilmoittaa päässeensä ampumatilanteeseen, mutta ei saanut hirveä ristikkoon vaikka oli jo polvillaan, kaula oli vaan vilahtanut. Eikä hirven pitänyt kuulla tuloa.

Seuranta päälle gps:stä ja lähden nousemaan mäen rinteen päälle, jonka takana haukku oli. Rinne panee puuskuttamaan ja saan matkalla uusia päivityksiä, joista huomaan hirven ottaneen puolen kilometrin karkon ja siirtyneen ojitetulle suolle. Näen Matin kävelevän sähkölinjaa pois autolle, minun pitäisi nyt yrittää päästä ampumaan. Sähkölinjalla huomaan hirven tuoreen ylitysjäljen, joten tässähän minun olisi pitänyt olla!

Painun haukun suuntaan ja kiroan itsekseni maanomistajaa joka oli tehnyt edellisenä vuonna hakkuun, joten kuivat oksat katkeilevat jalan alla vaikka kuinka yritän varoa. Lähestyn haukkua ja ilmoitan Matille, missä haukkuu. Sen mukaan Matti järjestää passia yhden lisämiehen kanssa. Lisään laitteeseen uuden paikan reittipisteen.

Pääsen jo lähelle haukkua. Vasemmalle puolelle jää todella letto suosaareke ja edessä kuivaa ojitettua suota. Koira takoo haukkua ja hivuttaudun jo viimeisen ojan kuusipuskien lävitse ja huomaan edessä suolla tiheämmän pusikon. Samalla näen hirven kaulan pyörähtävän ja häviävän näkyvistä. Ilmoitan karkon Matille, sekä hirven olevan sarvipään ja seuraan gps:tä mihin lähtee. Ei voi olla totta joko laite rikki? Näyttää kiertävän minun tulojälkien suuntaan ja koukaten takaisin, mutta painuu näkymättömissä ohitseni. Taas painun pää kolmantena jalkana perään. Hetken päästä kuuluu taas tuttu haukku kun koira saa hirven pysähtymään. Yritän taas haukulle ja suunnat on sekaisin vieraassa maastossa. Luotan gepsiin ja lähestyn haukkua taas tuulen alta.

Haukku lähestyy taas, kun saavun ojalle. Ihailen sonnin taitoa jäädä heti ojan taakse paikalleen. Valmistaudun jo ampumaan kun olen niin lähellä, mutta suon takana on mahtavan tiheä taimikko ja näkyväisyys huono. Jäniskin karkaa makuulta edestäni oikealle, mutta ei suoraan hirveä kohti. Vielä muutama askel ja huomaan mustan hahmon vilahtavan ja kuuluu urahdus.

Taas lähdetään. Tajuan ettei tätä hirveä ammuta haukkuun. Taas luuri käteen ja ilmoitan, että kiertää edessä olevaa järveä ja meinaa painaa jo maantielle. Matin rauhallinen ääni ilmoittaa, että hän tietää mihin tulee. Suljen puhelimen ja lisään vauhtia. Kohta kuuluu pamaus. Toivo herää, jotta sonni saatiin. Taas kuuluu laukaus, vaimeampana. Lopetuslaukaus, päättelen.

Kohta puhelin soi taistellessani aukolla risuja vastaan. Nurin on, ilmoittaa Matti. Onnittelen kaatajaa ja heti tulee kysymys, missä olet? Katson luuria ja sanon 185 metriä vielä. Matti nauraa pärähtää, on kai vakuuttunut että osaan paikalle, sekä kertoo koiran silppuavan kaiken ropsia pienemmät kepit. Kello on 11:43. Loppumatkan tien varteen juoksen puolihölkkää.

Matti oli odottanut tien takana aukealla hirven tien ylityksen ja ampunut sillä hetkellä kun Rocky yritti haukahduksella pysäyttää, kaularankaan lihoja pilaamatta.

Hirvi oli kolme piikkiä puolellaan oleva uros, painoksi selvisi myöhemmin 239 kg.

Hirven pois viennin ja nylkemisen jälkeen juotiin kahvit ja turistiin hyvin menneestä päivästä.
Olimme kaikki tyytyväisiä, koiran omistaja, koko jahtiporukka sekä varmasti myös koira.